maanantai 14. tammikuuta 2013

Vk 1 takana!

 
Viikonloppu selätetty! Oli yllättävän helppo kieltäytyä herkuista, sillä viikonloppu oli melko rauhallinen. Lauantaina en kuitenkaan syönyt ohjeiden mukaan, ja liikunnat jäivät kuitenkin vajaiksi, sillä sairastuin lauantai aamuna oksennustautiin.. Herkkuja en tästä huolimatta nauttinut, vaan söin pari ylimääräistä banaania ja join tuoremehua, normaalit ruoat tietysti jäi välistä. Tästäpä ei kuitenkaa lannistuta, sillä näitä vaikeuksia tulee jokaiselle vastaan jossain vaiheessa. Eilen palasin jo ruotuun, ehkä vain hieman vajailla annoksilla. Ruokavaakanikin päätti lakata toimimasta, joten arvioin ateriakoot silmämääräisesti ja mittoja apuna käyttäen. 


376424_433107953401931_1193470064_n_large
 
 Kokonaisuudessaan mielestäni viikko meni hyvin, mutta tästä huolimatta kokonaispudotus oli tänään aamulla -400g. Eli ei erityisen hyvin huomioiden oksennustaudit ja kaikki. Toisaalta tuo on aivan ihanteellinnen pudotus normaalipainon sisällä. Pakko kuitenkin myöntää, että odotin enemmän.
 

 
Tumblr_mg923hstc61rvrdejo1_500_large
 
Tällä viikolla hiilarit tippuu hieman, joten parempia tuloksia odotellessa! Nyt aloitan myös rasvanpolttajien ja vihreä tee kapseleiden käyttämisen, vaikka en tiedä uskonko niihin laisinkaan. Täysillä kuitenkin olen päättänyt dieettiä toteuttaa, joten kokeillaan näitäkin! Palataan taas, nyt hommiin!

2 kommenttia:

  1. Täälläkin spontaani lauantaina alkanut oksennustauti, eikö olekin viehättävää? Yörp. Olemme näköjään tasan saman pituusia ja suunnilleen samaan painoon tähtäämässä, onnea matkaan! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, olo oli varsin hehkeä pienessä oksutaudissa :D Mut nyt taas mennään! Okkei, pitää vilkaista tuota sinunkin blogia jossain välissä! Tsemit sinnekin!

      Poista