tiistai 15. tammikuuta 2013

Liikuntaa ja ruokaa - arkea siis!

Toinen viikko Superdieetin ohjeilla on pyörähtänyt näppärästi käyntiin. Ohjeista tosiaankin vähennettiin hieman hiilareita, mutta syödä saa vielä ihan mukavasti. Erityisesti treenipäivinä ruokaa kertyy, kun mukaan tulee normaaleiden aterioiden lisäksi latarit, treenijuomat, palkkarit ja hieman hedelmiä. Eilen valittelin nälkää, mutta eiköhän tähän ruokamäärään totu - epäilemättä se kyllä vielä vähenee viikkojen edetessä.
 
Tumblr_mgmzm7czuf1s3q2xzo1_500_large
 
Ruokailuvälien pitäminen kohtuullisina on dieetin onnistumisen kannalta tärkeää. Tänään välipalan ja päivällisen väli venyi, ja sen kyllä treenatessa huomasi. Kävin tekemässä ensin salin puolella lihaskuntoa ja jatkoin siitä aerobiselle ryhmäliikuntatunnille, loppu tunnista alkoi jo nälkä vaivata ennen treeniä nautitusta banaanista huolimatta, eikä jalka oikein noussut. Jatkossa pitää siis kiinnittää huomiota siihen, että syö riittävästi ennen raskasta ja pitkäkestoista liikuntasuoritusta. Suosittelen muitakin kiinnittämään tähän seikkaan huomiota, mikäli treenit tuntuu toisinaan tahmeilta.
 
 
Tumblr_metw1sm1oz1qfe2mio1_1280_large
 
Kokonaisuudessa olo on oikein hyvä, jopa energinen! Dieetin aloittaminen ja siitä maksaminen ei kaduta yhtään, sillä saanhan tästä hyvän rungon ruokailuille jatkossakin ja hyvät koti- ja kuntosaliohjelmat lihaskuntoharjoitteluun. Ruodussa siis aiotaan pysyä, vaikka välillä mielitekojakin tulisi vastaan!
 
Tumblr_mcgrkflfqz1qe9rq0o1_400_large
 
 
Olen päättänyt onnistua tällä kertaa! Välillä tuskastuttaa, kun tuntuu ettei mitään mukamas tapahdu. Ei tätä läskiäkään viikossa kerätty, niin miksi kuvittelen, että se hetkessä katoaisi?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti