lauantai 5. tammikuuta 2013

Valmistelua

Olen aloittanut valmistautumisen Superdieettiin oikein kunnolla. Lisäravinnepurnukoita tilattu, jääkaappia täytetty vähärasvaisella lihalla ja kalalla, uutta saliohjelmaa lueskeltu.

246149935853867885_ol0ixgsa_f_large
 
 
Suurin muutos omalla kohdallani tapahtuu ehdottomasti liikunnoissa. Aerobisen määrä kasvaa ja saliohjelma muuttuu kiertäväksi. Odotan muutosta innokkaasti, koska siitä on helppo taas palata rankempaan lihaskuntotreeniin, ja tottahan se on, että rasvaa polttaessa myös aerobinen on olennaista. Tavoitteena on ylläpitää nykyinen lihasmäärä, ja polttaa ylimääräistä höttöä pois siitä päältä.
 
 
2o13-ale-cwiczyc-zacznij-od-dzis-_large
 
 
Ruokavaliossa tapahtuu toki myös muutoksia. Ruoka-aineissa suurimmat muutokset ovat noissa lisäravinteissa, ja rasvassa! Eli aiemmat dieettini ovat olleet melko rasvattomia, tässä on mukana kohtuullinen määrä hyviä rasvoja. Uskon, että tämä vaikuttaa onnistumiseen positiivisesti, sillä rasva pitää nälkää ja ehkäisee omalla kohdallani ahmimista. Hieman yllätten hiilareitakin saa toistaiseksi syödä ihan kivasti! Kuitenkin perusruokavaliorunko on minulla ollut ennenkin tämän kaltainen, nyt pitää vain pysyä tässä ;)
 
 
Tumblr_mg4ew9lq8b1rbuqsco1_500_large

 
 
 
Nyt vielä viimeisiä aineksia ostamaan, ja sitten töihin! Liikunnallista viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti