lauantai 12. tammikuuta 2013

Uni ja nukkuminen

Uni ja nukkuminen on tärkeä osa terveellistä elämäntapaa. Unen aikana keho palautuu ja korjaa elimistössä tapahtuneita vaurioita. Erityisesti liikuntasuorituksesta palautuminen edellyttää lepoa ja unta.
 
Tumblr_mgh6058xfj1r4u9eyo1_500_large
 
Nyt Superdieetin aloittamisen jälkeen olen itse nukkunut huonosti ja sen huomaa. Päivällä olo on vetämätön, ei tee mieli tehdä mitään ja energiatasot ovat normaalia matalammat. Myös ruokaa tekee mieli eri tavalla väsyneenä, sokeriset herkut pyörii erityisesti ajatuksissa.
 
Olen toisinaan huono nukkumaan muutenkin, mutta nyt ruokavalion korjaamisen myötä unen laatuni on huonontunut entisestään. Heräilen usein yön aikana vessaan, nukahtaminen on vaikeaa ja aamulla herään ennen kellon soittoa, enkä saa enää uudelleen unta. Superdieetin foorumia lueskelleena olen huomannut etten ole ongelmani kanssa yksin, vaan monet muutkin reagoivat näin. Toivon, että nukkuminen helpottuu pian.
 
73333_517348534953537_380956419_n_large
 
Yksi syy huonoon nukkumiseeni myös lienee liikunnan harrastaminen melko myöhään illalla. Näin ollen ateriat siirtyvät pitkälle iltaa, eikä keholla ole mahdollisuutta rauhoittua ennen nukkumaan käymistä. Myös lisäravinteiden (erityisesti latarin) nauttiminen illalla voi vaikeuttaa nukkumista. En kuitenkaan voi harrastaa liikuntaa aiemmin, joten mikä avuksi?
 
Toisinaan olo on suorastaan epätoivoinen, haluan nukkua ja levätä! Huomenna minulla on vapaapäivä, joten toivottavasti nukkuminen on ensi yönä jo helpompaa, kun ei ole stressiä seuraavasta päivästä.
 
Tumblr_lnc7yfrpp71qa8nzpo1_500_large
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti