perjantai 25. tammikuuta 2013

Boing Boing Perjantai!

Kylläpä aika kuluu vauhdilla! SD on parin päivän päästä jo puolessa välissä ja sitten onkin välimittojen ottamisen aika ja loppukiri! Tällä viikolla on viimeinkin alkanut tuntua, että jotain kropassa tapahtuukin, ja rasvaa tirisee..
 
 
116460340333908368_dgxosaeo_c_large
 
 
Tänään vuorossa on ruokien kokkailua viikonlopuksi ja mahdollisesti jopa alkuviikoksi, siivoilua, yksi tentti ja kuntosalireissu sekä pidempi lenkki tuon koiruuden kanssa. Pakko myöntää, että aamuaerobiset tökkii vieläkin, mutta kolme aamulenkkiä on tämän viikon saldo. Muuten liikkumiset näyttää tältä
 
Maanantai: aamulenkki 55min, kuntosali SD:n ohjeitten mukaan
Tiistai: lepo
Keskiviikko: kuntosali, SD:n ohjeitten mukaan
Torstai:lepo
Perjantai: aamulenkki, kuntosali
Lauantai: aamulenkki, iltaspinning
Sunnuntai: aamulenkki, kuntosali
 
Tumblr_mh4xsvc3un1rm7lq5o1_500_large
 
Eli aika paljon liikkumiset painottuu tällä viikolla viikonlopulle, mutta olo on kieltämättä ollut melkoisen voimaton välillä, joten nyt on tarkoitus päästä taas rytmiin mukaan. Lenkkeilen siis koiran kanssa jonkin verran näiden lisäksi, mutta sekin on tökkinyt tällä viikolla.. Juuri kun olen päässyt kehumaan, että liikunta ei ole minulle ongelma :D Kokonaisuudessaanhan tuo on ihan ok kuitenkin :)
 
Nyt lenkille, sitten tenttiin ja salille! Aurinkoista viikonloppu lukijoille, kertokaahan tekin miten dieetit ja uuden vuoden lupaukset voi!
 
 
Tumblr_mh5kv1pazt1s0moi8o1_500_large
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti