tiistai 19. helmikuuta 2013

Vastoinkäymisestä toiseen?

Heipsan! Kylläpä on taas ollut vaikea pysyä ohjelmassa! Nyt teen sen klassisen - huomenna minä skarppaan taas! Ongelmana on tällä kertaa ollut temppuileva vatsa. Aiemmin minulla oli jatkuvasti ongelmia mahani ja sen toiminnan kanssa, kiitos varmaankin kuului jokseenkin säännölliselle oksentelulle. Tuon bulimisen käyttäytymisen jäätyä lähes pois on myös kivut ja turvottelut vähentyneet radikaalisti. Ylläri... :D Tänään olen kuitenkin kärvistellyt toistuvissa vatsakrampeissa, minkä vuoksi jäi sekä koiran lenkitykset että bodyattackit välistä. Eilen kävin kuitenkin polkemassa spinnin ja illalla vielä tekemässä ensimmäisen saliohjelman. Nyt olo on kohtuullinen, ja kovasti haaveilen että huomenna pääsisin jo aamusta salille.
 
Tumblr_mfpxii6wlf1rqzu0yo1_500_large
 
Syömiset on olleet jokseenkin mitä sattuu. Ei kuitenkaan herkuttelua, mutta toinen lämmin ruoka jäi välistä ja ylimääräistä leipää on tullut mutustettua, kuten myös maustettua rahkaa. Ilmeisesti lohdutan niiden avulla itseäni, tyhmä minä!! Toisaalta mikään muu ei todennäköisesti olisi mennyt alas, joten onko parempi olla syömättä vai syödä sentäs jotain? Kuka tietää..
 
 
A0118a16b7687ef9e3ee30782118e1f1_large
 
 
Huomenna sitten taas päk in pisness! Uudella tsempillä kohti tavoitteita, nyt ei pitäisi olla edes mitään kissanristiäisiä luvassa, mitkä vaikeuttaisivat projektia. Hieman olen kuitenkin huolissani kadoksissa olevasta motivaatiosta, miten saada se takaisin?
 
F61407bbde41189c2985607357a2aafb_large

1 kommentti:

  1. Hyvä blogi sulla. Vaikka nää tekstit onkin jo vanhoja niin tarvii silti kommentoida. Itse olen nyt gofatgo dietillä vaikkein oikeastaan ylipainoinen olekaan. minulla on muutaman vuoden ollut ongelmia ruoansulatuksen kanssa. ja nämä olen tunnistanut itsestäni. Kun syön ohi dietin yleensä se on hiilaria ja rasvaa. mahani turpoaa valtavasti, saan etovan olo, ilmavaivoja riittää 48h ja vessassa käynti muuttuu kamalaksi. Joten huomaan että tosiaan menit ojasta allikkoon kun herkuttelu vkl jälkeen ravitsit huonovointista itseäsi leivällä.. juurikin siis sillä hiilarilla mikä olosta teki kurjan =( Ohi syömiset/ tankkauspäivät eivät siis ole ainakaan minulle ihania vaikka makuhermot niitä anelevat. parasta huonolle vatsalle on palata normaaliin päiväjärjestykseen mahdollisimman pian. ja ehkä auttaa ruoansulatusta kypsentämällä päivän vihannekset ja jopa ääritapauksissa käyttämällä laktoosittomia tuotteita. terveisin pallomaha puurosta ja vehnäleseestä

    VastaaPoista