tiistai 2. huhtikuuta 2013

Gone?

Ei, en ole kuollut! Ja ei, en ole myöskään lopettanut projektiani :) Eteenpäin mennään koko ajan, tosin ei enää Liten ohjeilla. Lite on hyvä, ja sitä todellakin suosittelen monille, sieltä on itsellenikin jäänyt monta hyvää juttua käyttöön. Tärkeimpänä varmasti ruokarytmi ja proteiinia jokaiselle aterialle.
 
6b1d9aba9ac111e2a0c022000a1f918d_6_large
 
 
Noh, mutta mitäs minulle kuuluu?
Minulle kuuluu oikein hyvää! Paino heittelee useilla kiloilla suuntaan ja toiseen, mutta ei tässä ole mitään kirvestä kaivoon ole heitetty. Nimittäin, sain aivan mahtavan tarjouksen, johon en voinut olla tarttumatta! Eräs ystäväni lukee paikallisessa korkeakoulussa fysioterapeutiksi ja suorittaa siinä sivussa pt-koulutusta. Joko arvaatte?!! Eli minä pääsin mukaan näihin opintoihin liittyvään harjoitteluun siten, että olen ystäväni asiakas. Hän tekee minulle sekä ruokavalion että liikuntaohjelman ja saliohjelmat. Jeiiii!! Ruokaohjeet olen jo saanut, eikä siihen mitään suuria muutoksia tullut. Kalorit vaihtelee tuolla 1700-1900 päivästä riippuen, kerran viikossa saa hieman herkutella ja proteiinia pitää tulla päivittäin vähintään 35% kokonaisenergiasta. Mikään ei ole kiellettyä, ei edes leipä! Ruokaohjeet on siis kustomoitu nimenomaa minun tarpeistani käsin, ja aiempaan suurempi muutos on se, että päivässä syödään 6 kertaa (sopii paremmin minun päivärytmiini) ja ruokavaliossa on aiempaa enemmän hiilareita, sillä aerobista liikuntaa minulle tulee kuitenkin kohtuullisesti.
 
5e5fb6a11e76706979c37fc90273890d_large
 
Asiakkuuden tavoitteeksi asetimme kehonkoostumuksen muuttamisen, eli tällä hetkellä mittausten mukaan rasvaprosenttini oli noin 30, mikä on terveen rajoissa, mutta korkea. Tätä siis lähdetään tiputtamaan ja toukokuun lopulla katsotaan mitä on saatu aikaan.
Saan loppu viikosta liikuntaohjeet, joten niistä sitten lisää myöhemmin.
 
Tumblr_m0jrzz5k3t1qb13ino1_1280_large
 
 
Mitäs lukijoiden kevääseen kuuluu? Miltä uusi ohjelmani kuulostaa? Mahtavaa, että ette ole kadonneet mihinkään vaikka postauksia ei olekaan tullut :)
 
62ec8d248cde11e2b7d622000a1f968a_7_large
 
Nyt viimeistään mahtitsemppi päälle kesää kohti!! Juhannus on jo ovella - silloin pitää olla kunnossa! Kootaan porukka kasaan ja tsempataan toisemme teräksiseen kuntoon! Muista, että muutos lähtee sinusta ja itse päätät miten liikut ja miten syöt - ota vastuu muutoksesta itse vaikka se pelottavaa onkin. ´Tsemppiä ihanaiset!

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä, tsemppiä! Mä aloitin huhtikuun ekana 30 päivän sokerittoman haasteen yhden ulkomaalaisen FB-ryhmän kanssa, kun meinas vähän livetä ote herkkujen suhteen tossa yo-koestressissä ja kaiken muun vielä iskiessä päälle... Tai meinas ja meinas, kyllä se ote ihan lipesi. Nyt tein periaatepäätöksen syödä enemmän kunnon ruokaa ja olla käymättä vaa'alla kuin huhtikuun lopussa ja toukokuun lopussa. 8 viikon tsemppi siis täällä meneillään :) Ja mehän onnistutaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hey, kiitos! Mitä sokeriton tarkoittaa, saatko syödä esim. hedelmiä? Vai vaan valkoiset sokerit pois? Kuulostaa kyllä hyvälle! Itse opettelen nyt sitä kuuluisaa kohtuutta, myös herkuissa ja leivässä ym. Toistaiseksi fiilis on hyvä, vaikka painossa ei tapahdu muutosta niin nopeasti kuin toivoisin.

      Kunnon ruoan syöminen kuulostaa hyvältä päätökseltä! Sitä tarvitsee että jaksaa liikkua :) Tsemppiä!

      Poista