keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Back!

Kiire, kiire, kiire ja kiire! Viimeisten kahden viikon olennaisimmat neljä sanaa tuli siinä. Vielä tämä viikko pitäisi huhkia, ja sitten helpottuu. Olen siis painanut sekä koulua että töitä melkoisen hurjalla vauhdilla, ja sen seurauksena en ole ehtinyt esimerkiksi liikkumaan koiran lenkityksiä lukuunottamatta. Poden huonoa omaatuntoa lähinnä siitä, että koira on ollut liikaa yksi - liikkumaan ehdin vielä.
A8ezswpceaedl5e_large
 
 
Ruokailut ovat menneet kohtuullisesti - säännöllisyydestä olen saanut vain haaveilla, mutta herkuttelut ovat olleet kohtuudessa. Paino lienee jossain noin 60kg:n tuntumassa, en ole kaikesta huolimatta juurikaan vaa'alla hyppinyt. Jokainen reilusti liikkuva ihminen tietää tämän tunteen, kun passiivisuudesta seuraa löysä ja epämiellyttävä olo vaikka paino ei muutukaan.
 
Tumblr_me5gls1tdx1rii027o1_500_large
 
Olen miettinyt, että miten perheelliset, työssä käyvät ihmiset oikein ehtivät liikkumaan kaiken muun lisäksi?! Itsellä on kuitenkin vain koira, ja yleensä melko joustavat aikataulut ja silti on tällaisia jaksoja, että salille ''ei vain ehdi'' - jos ehtii, ei jaksa.
 
Huomenna on taas pitkästä aikaa kauppapäivä - jääkaapissa ei ole muuta kuin sokeritonta mehukeittoa, valkkaria, margariinia ja kananmunia. Hyviä ruokaohjeita ja -vinkkejä otetaan vastaan. Ideat taas lopussa! Nyt vielä hetkeksi kouluhommien pariin ja sitten unille!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti