Taas lauantaita mennään! Kävin aamulla ensin kevyessä spinnissä, sen jälkeen salilla tekemässä selkä-takareisi-pohkeet -ohjelman. Pakko myöntää, että ei kyllä aamutreeni tänään oikein irronnut. Jostain syystä olin vielä aivan unessa spinnin puoleen väliin saakka.. Saliohjelmakin tuntui olevan hakusessa, en millään jaksa selkäliikkeissä pitää tangosta/käsipainoista kiinni! Raivostuttavaa. Tekniikka suoraan sanottuna kusee, ja liikkeet tuntuu lähinnä käsissä ja olkapäissä. Vetoremmien käyttö on yhtä säätämistä, enkä tiedä nyt miten tämän ongelman ratkaisisin. Noh, tulipahan treenit tehtyä ja tälle viikolle onkin kertynyt neljä salikäyntiä, yksi attack, yksi spinni ja pari napakkaa lenkkiä ulkona. Huomenna tiedossa lisää ulkoilua.
Sitten itse otsikkoon. Tein hetki sitten nopean suunnitelman muutoksen ja lähden viettämään viikonloppua maalle vanhempieni luo. Mikä tekee tästä haastavaa, on ruokailut. Olen tähän asti syönyt ohjeitten mukaan ja junamatkalle olen varannut evääksi proteiinipatukan, mutta tiedän illan olevan haastava. Luulen vanhempieni ymmärtävän, jos haluaisin syödä sielläkin omia eväitä, vaikka he eivät siis dieettailustani tiedä, he kannustavat minua terveellisiin elämäntapoihin. Käyn tuolla kuitenkin sen verran harvoin, että luulen heidän varanneen minulle erityisiä herkkuja. Hetken mietin, että ilmoittaisin, että älkää ostako mitään karkkia/sipsejä, mutta jostain syystä en niin tehnyt. Jotenkin ajatus siitä, että kotikotona herkutellaan, saunotaan ja nautitaan hyvästä seurasta on suunnattoman vahva. Tuntuu, että tällainen on aika yleistä - vanhempien huomassa ei osaa pitää kiinni terveellisistä elämäntavoista, vaan koko ajan tekee mieli syödä jotain.
Toisaalta satunnainen viikonloppuherkuttelu ei ole pahasta, mutta nyt tuntuu ettei tämä ole kovin satunnaista, vaan melkoinen tapa taas - alkuvuosi meni paremmin. Miksi tammikuu sitten oli helpompi? Yksinkertainen vastaus on se, että silloin en käynyt missään tai viettänyt mitään erityisiä illanistujaisia. Nyt kaikki spesiaali sotkee ruokavaliota. Tässä hetkessä on varmaan hyvä palata tavoitteesiini. Mitä todella haluan? Tahdonko sen unelmavartalon ja kieltäydyn tarjotuista herkuista, sekä kenties samalla loukkaan/hämmennän lähimmäisiäni vai etenenkö löysemällä tahdilla, herkutellen välillä useamminkin ja saavutan kiinteän kropan joskus jos ollenkaan? Missä kulkee kohtuuden raja? Millaisilla herkuttelumäärillä pilaan tekemäni työn? Onko järkeä treenata kovaa ja syödä mitä sattuu? Voinko kompensoida mahdollisen herkuttelun liikkumalla ahkerasti sunnuntaina?
Herkuttelu ja kotikoti kytkeytyvät yhteen liian tiiviisti. Kotona ruokaa on aina ollut paljon ja sitä on kannustettu syömään, vaikkakin se on perus terveellistä suomalaista kotiruokaa, varsin hiilaripitoista, mutta myös salaattia ja kasviksia löytyy. Harkitsin, että söisin vähemmän perunaa/leipää/pastaa ja sallisin itselleni hieman herkkuja, mutta tiedän että leivästä kieltäytyminen on helvetillisen vaikeaa ja herkuttelussa en tunne kohtuutta. Mitä minä teen????
